torstai, 14. kesäkuu 2012
Steinroller Hilda 9.8.1997-6.6.2012
Valitettavasti jouduin noin viikko sitten toteamaan, että minun niin rakas ja kultainen Hilda on vanha ja erittäin väsynyt. Hilda on koko elämänsä aikana ollut aivan terve, eikä sille nytkään tullut mitään varsinaista sairautta. Kroppa ei vaan enää jaksanut menossa mukana. Meno alkoi olla Hildalle liian raskasta ja välillä se joutui jo hyvinkin pienen kävelyn jälkeen pysähtymään ja keräämään voimia. Jokainen askel oli raskas ja näin että se ei enää nauttinut olosta. Hildalle jatkuva toteaminen että ei enää pysy nuorempien mukana tuotti sille niin myös henkistä tuskaa. Olin luvannut Hildalle jo aikoja sitten että se ei tarvitse vanhana tuntea kipua, ei fyysistä eikä psyykkistä.
Hildan viimeinen päivä se sai viettää maalla. Maalla missä se rakasti olla. Maalla missä se nuorena tyttönä rakasti juosta isolla nurmikolla ja seikkailla metsässä. Nyt se ei vaan enää jaksanut tehdä kumpaakaan enää.
Hildan viimeinen yö nukuttiin kaikki siskonpedillä lattialla. Minä halasin Hildaa ja pidin kultaisesta tassusta kiinni. Tiesin mitä meillä on aamulla edessä ja uni ei meinannut tulla. Majja ja Alma nukkuivat aivan vieressä ja minä silitin Hildan kultaista turkkia….
Aamulla teimme pienenpienen viimeisen kävelyn…
Eläinlääkäri tuli kotiin ja pahaa aavistamatta Hilda nukahti syliini, Majja ja Alma maatessa aivan vieressä. Majja kävi haistelemassa Hildan korvaa, ties mitä se sille kuiskasi. Melkein viisitoista vuotta sitten autoin kultakimpaleen maailmaan ja nyt minun tehtävä oli myös auttaa sitä täältä pois kun voimat olivat loppuneet. Mutta koville se otti. Paljon saimme yhdessä kokea ja jäljelle jää ihanat muistot. Niin kauan kun minä elän, elää muisto Hildasta sydämessäni. Kiitos Hilda kaikesta.
Viimeinen päivä maalla / Sis
ta dagen på landet
Viimeinen aamukävely /
En sista morgonpromenad
För en vecka sedan måste jag tyvärr konstatera att min högt älskade Hilda är gammal och trött. Hilda har i hela sitt liv varit frisk och egentligen var hon ju det ännu. Hon fick ingen sjukdom men kroppen ville inte orka med längre. Allting bara blev för tungt för henne, och ibland efter bara en liten promenad så måste hon stanna och samla krafter. Varje steg var tungt och jag såg att hon inte njöt av tillvaron längre. Att hon gång på gång måste konstatera att hon inte mer orkade med i de yngres svängar gjorde henne också psykiskt ont. Jag hade för länge sedan lovat henne att hon som gammal inte ska behöva känna varken fysiskt eller psykiskt lidande.
Hildas sista dag fick hon tillbringa på landet. På landet där hon älskade att vara. På landet där hon som ung flicka älskade att springa på den stora gräsmattan och göra äventyr i skogen. Nu orkade hon inte mera göra varken det ena eller det andra.
Hildas sista natt sov vi alla i så kallad syskonbedd på golvet. Jag kramade om Hilda och höll i hennes skimmrande tass. Jag visste vad vi hade framför oss på morgonen och det blev inte så mycket sömn. Majja och Alma låg alldeles bredvid och jag smekte Hildas guldgula päls.
På morgonen gjorde vi en alldeles litenliten sista promenad...
Veterinären kom hem och utan att ana något ont somnade Hilda i min famn, med sina kära vänner Mjja och Alma intill sig. Majja nosa en sista gång på Hildas öra, vem vet vad hon viskade. För nästan femton år sedan hjälpte jag denna kuldklimp till världen och nu var det också min skyldighet att hjälpa henne härifrån när orken tagit slut. Men tufft var det, och ont gjorde det. Vi fick uppleva så mycket tillsammans och härliga minnen kvarstår. Så länge jag lever, så länge lever minnet av Hilda kvar i mitt hjärta. Tack Hilda för allting.
